JÄNNITTÄÄKÖ JO?

Moikka!

Ekat ja vikat cheerkisat ennen vaihtoa on kisattu, juhannukset juhlittu ja nyt voisi vaan ne sijoitustiedot saapua mitä pikimiten. Ihan kohta on jo heinäkuu, mikä tarkoittaa ensimmäisten vaihtareiden lähtöä kohti uutta seikkailuja ja mun 18 -vuotissynttäreitä. Olo on vähintäänkin kuin viisivuotiaalla, sen verran innoissaan sitä päivää odottelen vaikken tosiaan tiedä miksi. Synttärit on vaan aina niin kivoja, kun saa (tai ainakin yritän!) olla huomion keskipisteenä koko pitkän päivän.

1-4. Kisapäivä! Meidän sarjassa kilpaili meidän lisäksi seitsemän joukkuetta ja me tultiin viidensiksi. Mä olen tosi ylpeä mun tytsyistä ja meidän sijoituksesta, joska ollaan kuitenkin vasta jouluna siirrytty tälle tasolle samalla, kun melkein koko joukkue uusiintui!

Tässä lähiaikoina oon kuullut tota otsikon kysymystä lähes kaikkialla, minne mä menen. Mun ikätoverit ei pahemmin kysele mun jännityksestä saatika vaihdosta ollenkaan, mutta vanhemmat henkilöt sitten niidenkin puolesta. Ja ei siinä mitään, rakastan puhua tästä mutta joskus kyllästyttää kertoa aina ne samat asiat, kun mitään uutta ei ole tapahtunut. 

Ja jännittääkö mua? Ei. En osaa vielä jotenkin sisäistää tätä, että olen oikeasti lähdössä. Tuntuu, että on viime kesä, olen just hakenut vaihtoon ja nyt alkaisi se paperisota ja malttamaton odottelu. Mun päähän ei vaan millään mahdu se ajatus, että olen jo käynyt nuo vaiheet läpi ja että seuraavana vuorossa on matkalaukkujen (joita en vieläkään omista...) pakkaus ja lento kohti Nyciä. 

1. Kisamatkalla bussin naposteltavat! 2. Kesän ekat lenkit shortseissa, check! 3. Ajettiin yksi yö tunti etsien kivaa paikkaa, josta näkisi tosi hyvin auringonnousun. 4. Kaikki, ketkä tuntee mua edes pikkasen, tietää ihan varmasti kuinka heikkona mä olen mansikoihin, kirsikoihin, vesimeloniin ja kirsikkatomaatteihin! Ja etenkin nyt kesällä, kun niitä saa kaikenmaailman pikkukojuista ympäriinsä, ai että nam!

Taas olen istunut tunteja tässä koneella, välillä Gossip Girliä katsellen, kavereille jutellen tai Expon papereita lukien. Koin aiemmin kauhean paniikin siitä, että mun viisumihaastattelu on alle viikon päästä eikä mun viisumihakemus ole vielä valmis. Minä ja deadlinet, maailman huonoin yhdistelmä! Toisaalta multa puuttuu enää ymmärtääkseni vaan valokuva, että voiton puolella kuitenkin ollaan. On muuten ihan kauhean pitkä hakemus, jossa kysellään olenko mä terroristi.. 

Mä voisin nyt lopetella, kello on jo puoli kuusi. Ehkä soittelen taas päivemmällä Exploriukselle kysyäkseni että onko mun sijoituksesta kuulunut mitään.. Turhauttavaa tämmönen odottelu.

Ja mun pitikin kysäistä, kiinnostaisko ketään nähdä puhelinkuvapostauksia (nyt kun sain palautettua äipälle sen puhelimen ja sain itselleni oman..) mun elämästä Suomessa?

MIKSI VAIHTOON?

Heippa!

Jokaisessa vaihtariblogissa, joita olen lukenut, on ollut postaus syistä, miksi he lähtevät vaihtoon. Mä en ole tässä asiassa poikkeus, yritin jo aiemmin kuvata videolle mun höpinät aiheesta mutta koska olen ihan täysi uuno teknologian suhteen, video ei koskaan valmistunut. Ehkä sitten kun joskus opin muokkaamaan - ja saan aikaiseksi hankkia hyvän kameran.

Joten, tässä kuumaa kaakaota juoden, vaihtariblogeja selaillessa tuli aivan älytön fiilis saada kirjoitella tänne. Ja mikäpä olisikaan parempi ajankohta kun puoli kolme yöllä, kun seuraavana päivänä pitäisi olla skarppina treenisalilla?

Noniin, aiheeseen. Ekan kerran kuulin vaihto-oppilaista alakoulun loppuvaiheilla, arvioisin että siinä kuudennen luokan lopussa. Mulla ei vielä tänäkään päivänä ole hajuakaan, mistä siitä kuulin, mutta silloin halusin palavasti lähteä Chileen. En tuolloin tiennyt edes mitä vaihtovuosi kokonaisuudessaan tarkoitti, luulin että sinne kohdemaaahan mennään hengailemaan kouluajoiksi ilman opiskelemista ja lomiksi tullaan takaisin Suomeen. Näin jälkeenpäin ajateltuna, miten mä en osannut yhdistää sanaa 'vaihto-oppilas' opiskeluun? Luulin myös, ettei vaihtoon pääse ellei majoita vaihtaria omaan kotiinsa, mikä on ymmärtääkseni totta joillain järjestöillä - ja varmasti ollut myös koko vaihtariuden pohjana ihan ensimmäisten nuorten lähtiessä.Haaveet vaihtariudesta kariutuivat, kun mun vanhemmat sanoivat mun olevan liian nuori lähtemään ja että en tulisi Chilestä hengissä takaisin (ehkä pienet ennakkoluulot maata kohtaan?). Unohdin koko jutun, selvisin yläkoulusta ja hain ammattikouluun. En edes tiennyt että amiksestakin pääsee ihan high school -vaihtoon.

Viime kesänä mökkeillessä, juurikin näihin aikoihin, satuin selailemaan Ask.fm'ää puhelimellani ennen nukahtamista ja törmäsin pariin otteeseen Annan vastauksiin, niistä kuitenkin pahemmin kiinnostumatta. Jossain kohtaa selailua päätin kuitenkin klikata linkkiä Annan profiiliin. Suosituimpien vastauksien selaamisen jälkeen löysin tieni Annan blogiin, ja vuorokaudessa olin lukenut jo blogin läpi ja vakuuttunut siitä, että minä haluan myös lähteä! Siitä alkoi sitten se vanhempien suostuttelu, joka oli paljon helpompaa kuin mitä olisin koskaan uskonut. Olin mielessäni valmistellut jo puheet ja kaikki, mutta loppujen lopuksi en edes tarvinnut niitä. Luulen, että mun vanhemmat oli osannut jo aavistaa mun ensimmäisen vaihtoidean jälkeen etten jättäisi asiaa sikseen.

Mä olen aina rakastanut vieraita kulttuureja ja kieliä, uusien ihmisten tapaamista ja matkustelua ylipäätänsä. Mun vanhemmat on kuskannut mua ja mun pikkusiskoa koko meidän lapsuuden ulkomaille; alakouluikäisenä matkustettiin joka kesä etelän lämpöön kahdeksi viikoksi ja mun siirtyessssä yläasteelle, jokakesäiset reissut vaihtuivat jokatalviseen Gran Canarian -matkaan. Vaikka meidän lomat sijoittuivat aina niihin suomalaisten suosimiin turistirysiin - joissa kuulet suomea jatkuvasti kaupungilla ympärilläsi; jos et muilta lomailevilta suomalaisturisteilta, niin ihan varmasti sitten basaarien myyjiltä - mä kiinnostuin niistä kulttuureista. Eihän ne olleet kuin pintaraapaisuja, mutta kasvattivat silti mun halua lähteä kokeilemaan siipieni kantavuutta ulkomailla.

Huolimatta kuudesluokkalaisen minun halusta lähteä Chileen viettämään vaihtovuotta, mä valitsin Jenkit - niin klassinen vaihtomaa, mutta niin kiinnostava. Mä olen aina rakastanut amerikkalaisia high schooliin sijoittuvia teinihömppäleffoja ja haaveillut salaa olevani osa sitä menoa. Vaihtovuosi Amerikassa on takuuvarmasti se paras tapa selvittää, onko se elämä oikeasti niin draamantäytteistä ja mahtavaa, että kesken lunch breakin hypätään pöydille laulamaan..

Myös amerikkalaiset juhlapyhät kiinnostavat mua - Halloween, Thanksgiving (ja Black Friday!), amerikkalaiset versiot joulusta ja ystävänpäivästä. Nuorempana yritin juhlia halloweenia trick or treat -kierroksella pirupukuun pukeutuneena, mutta illan saldona taisi olla vain paleltuneet sormet. Siispä mun sisäiselle lapselle pumping carving, halloweenkoristeiden tekeminen ja haunted houset (vaikka olenkin ihan nynny...) tulevat olemaan ihan unelmien täyttymys.

Tässä postauksessa taisi nyt olla tekstiä vaikka muille jakaa (ja vaikka tuntuu että eksyin aiheesta monia, monia kertoja..), pääsinpähän kerrankin höpöttelemään niin paljon kuin sielu sietää - ja tässä keittiön pöydän ääressä kirjoitellessa ulkona on alkanut tulla jo valoisaa ja puiden takaa välkkyy auringonnousun kultaiset sävyt. Me näkyillään varmaan seuraavan kerran ensi postauksen merkeissä ja hei, vaikka ensimmäiset lähdöt tulevat olemaan vasta heinäkuun lopulla, tuntuu ihan hullulta sanoa ensimmäisten 15-16 jenkkivaihtareiden lähtevän jo ensi kuussa.